Vuosisadan kusetus
... on tämä koko putkiurakkamme taloyhtiössä. Taloyhtiön edustajat
(keitä ikinä he ovatkin) ovat neuvotelleet meille diilin urakoitsijan
kanssa. Diiliin kuuluu perusputkiurakka, joka maksaa noin 800€/neliö -
tämä lienee aika vakiohinta putkirempalle. Tämän lisäksi maksamme mm.
seuraavaa:
Olen itse yhtä syyllinen urakoitsijan valintaan. Olen yhtiökokouksessa hyväksynyt juuri tämän hallituksen esittämän urakoitsijan. Enpä tuolloin tajunnut, että olisi pitänyt pyytää näytille urakoitsijan tarjous. Tuolloin olisi pitänyt olla jo omat suunnitelmat kasassa, jotta olisi voinut laskeskella miten paljon kalliimpi valittu urakoitsija todella on. Kukaan muu kuin valittu putkiurakoitsija ei voi tehdä näitä töitä meille.
Opetus numero 7984357839: Pyydä urakkatarjous nähtäväksesi hyvissä ajoin ennen urakoitsijan valintaa. Peilaile vähän mitä omat lisäyksesi tulevat maksamaan tarjouksen mukaan. Parasta olisi mennä hallitukseen, jolloin pääsisi vaikuttamaan valintaan parhaiten omaksi edukseen. Jos et istu hallituksessa, niin vie näkemyksesi hallituksen puheenjohtajalle.
Tänään olen vääntänyt remppaa itku silmässä. Urakan prosessit ovat olleet koko ajan aivan tavoittamattomissani. Kun olen kysellyt näistä, saan eri tahoilta aivan eri vastauksia ja päivämääriä siitä miten, minne ja missä muodossa minun tulee milloinkin toimittaa suunnitelmia. Prosesssi on lisäksi aivan ristiriidassa itsensä kanssa. Kun urakoitsija sanoo, että taloyhtiön täytyy hyväksyä kaikki muutokset ja valitut kalusteet etukäteen ennen kuin varsinaisesta työstä sovitaan heidän kanssaan, niin isännöitsijä sanoo, että vain täysin valmiit ja urakoitsijan kanssa lukkoon lyödyt suunnitelmat käsitellään taloyhtiön toimesta.
Olen pyörinyt näiden käskyjen perässä kuin lumiukko (paitsi, että eiväthän lumiukot pyöri!) ja toimittanut dokumenttia sinne ja tänne. Vielä tammikuussa prosessi meni siten, että muutoksemme toimitettiin taloyhtiön projektipäällikölle sekä urakoitisjalle ja heidän toimestaan se käsiteltiin työmaakokouksessa, joka tarkoitti taloyhtiön hyväksyntää taikka hylsyä. Nyt viikkoa ennen töiden aloitusta asunnossamme, tuli vaade, että on tehtävä 120€ maksava muutostyöilmoitus isännöitsijälle. No, minä sitten hölmänä kysymään isännöitsijältä, että mikäs se tämä tämmöinen on ja eikös taloyhtiöllä ole jo tieto meidän muutoksista kun olen niitä suoltanut eri kanaviin kuukauden välein pyytäjästä riippuen. Vastaus kuuluu näin:
[...]
Väsynyt ei paljoa enempää tarvitse bensaa liekkeihinsä. Isännöitsijä sai tulisen vastineen. Itku tulee siitä voimattomuudesta tällaisten pikku-pomojen edessä, joilla ei ole mitään oikeaa päätösvaltaa mihinkään, niin käyttävät sitä sitten kiusallaan meikäläiseen. Ensin isännöitsijä ei kerro mikä prosessi on muutostöiden hyväksymisen suhteen. Nyt sitten kritisoidaan, etten lukenut hänen ajatuksiaan. Tällaiselle ihmistyypille on muuten nimiäkin: koulukiusaaja, työpaikkakiusaaja, narsisti, vallan väärinkäyttäjä... Olisipa kamalaa olla tällaisen ihmisen kollega - valitettavasti heitä on työpaikoilla vielä paljon, onneksi määrä on vähenemään päin. Isännöitsijä näkyy myös unohtaneen kuka on asiakas ja kuka hänenkin palkkansa maksaa.
Onnistuneet valinnat elämässäni ja tarinan opetus: Onneksi en valinnut rakennusalaa omaksi alakseni. Se lienee helvetillinen ala - finanssiala on paljon leppoisampaa, eikä ainakaan meidän työpaikalla ole tällaista kiusaamista. Sääliksi käy niitä urakassa mukana olevia, jotka joutuvat työskentelemään isännöitsijämme kanssa.
En viitsi tässä mainita syyllisiä nimeltä, mutta mielelläni vinkkaan privaatisti keitä nämä osapuolet ovat, ettei kukaan vaan missään tapauksessa mene tekemään mitään diilejä heidän kanssaan.
Hyvät uutiset ovat, että urakka etenee kuitenkin täysin aikataulussaan. Asuntomme osalta ei ole odotettavissa lisätöistä aiheutuvaa haitta-ajan (siis evakon) pitenemistä.
Laattakauppiaan agentti otti ja kuoli, joten emme saa mustaa pyöreää mosaiikkia yksityiskohtaan kylpyhuoneessa. Päivän vastoinkäymisten jälkeen tämä nauratti ja itketti yhtäaikaa. Kepeät mullat!
- WCn laatoitus, pelkän työn osuus 124% kallimmalla kuin markkinahinta. Myös piiloasennettavan WC-pöntön taakse piiloon jäävä seinä täytyy laatoittaa, koska .... no .... "se täytyy laatoittaa".
- Piiloasennettava WC-pönttö vie laskelmani mukaan 14 työtuntia! Mitä helvettiä ne kaverit nysvää ja halailee sitä pönttöä KAKSI PÄIVÄÄ!!?? Se maksaa, koska "se nyt on sovittu urakassa, että se maksaa sen verran."
- Verkkoon ladottu kaakeli asennetaan hintaan 233% kalliimmalla lisätyönhinnalla kuin normaali lisätyö on. Huom! siis pelkkä asennuksen lisätyökustannus ilman mitään materiaaleja. "Koska se on erikoislaatta ja erikoisempaa kuin hinnaston mukainen erikoisasennuslaatta."
Olen itse yhtä syyllinen urakoitsijan valintaan. Olen yhtiökokouksessa hyväksynyt juuri tämän hallituksen esittämän urakoitsijan. Enpä tuolloin tajunnut, että olisi pitänyt pyytää näytille urakoitsijan tarjous. Tuolloin olisi pitänyt olla jo omat suunnitelmat kasassa, jotta olisi voinut laskeskella miten paljon kalliimpi valittu urakoitsija todella on. Kukaan muu kuin valittu putkiurakoitsija ei voi tehdä näitä töitä meille.
Opetus numero 7984357839: Pyydä urakkatarjous nähtäväksesi hyvissä ajoin ennen urakoitsijan valintaa. Peilaile vähän mitä omat lisäyksesi tulevat maksamaan tarjouksen mukaan. Parasta olisi mennä hallitukseen, jolloin pääsisi vaikuttamaan valintaan parhaiten omaksi edukseen. Jos et istu hallituksessa, niin vie näkemyksesi hallituksen puheenjohtajalle.
Tänään olen vääntänyt remppaa itku silmässä. Urakan prosessit ovat olleet koko ajan aivan tavoittamattomissani. Kun olen kysellyt näistä, saan eri tahoilta aivan eri vastauksia ja päivämääriä siitä miten, minne ja missä muodossa minun tulee milloinkin toimittaa suunnitelmia. Prosesssi on lisäksi aivan ristiriidassa itsensä kanssa. Kun urakoitsija sanoo, että taloyhtiön täytyy hyväksyä kaikki muutokset ja valitut kalusteet etukäteen ennen kuin varsinaisesta työstä sovitaan heidän kanssaan, niin isännöitsijä sanoo, että vain täysin valmiit ja urakoitsijan kanssa lukkoon lyödyt suunnitelmat käsitellään taloyhtiön toimesta.
Olen pyörinyt näiden käskyjen perässä kuin lumiukko (paitsi, että eiväthän lumiukot pyöri!) ja toimittanut dokumenttia sinne ja tänne. Vielä tammikuussa prosessi meni siten, että muutoksemme toimitettiin taloyhtiön projektipäällikölle sekä urakoitisjalle ja heidän toimestaan se käsiteltiin työmaakokouksessa, joka tarkoitti taloyhtiön hyväksyntää taikka hylsyä. Nyt viikkoa ennen töiden aloitusta asunnossamme, tuli vaade, että on tehtävä 120€ maksava muutostyöilmoitus isännöitsijälle. No, minä sitten hölmänä kysymään isännöitsijältä, että mikäs se tämä tämmöinen on ja eikös taloyhtiöllä ole jo tieto meidän muutoksista kun olen niitä suoltanut eri kanaviin kuukauden välein pyytäjästä riippuen. Vastaus kuuluu näin:
"Vastoin aikaisemmin annettuja ohjeita tätä muutostyösuunnitelmaa on tosiaan tehty kuin iisakinkirkkoa Muutoksia muutoksien perään, liekö vielä monellakaan käsitystä siitä mikä on valmis kokonaisuus?
Osakas kirjaa normaalisti
asunto-osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla mielestään valmiin
muutostyöilmoituksen ja toimittaa sen taloyhtiön käsiteltäväksi kaikkine
liitteineen yhdellä kertaa.
Tämä tapahtuu seuraavassa työmaakokouksessa ilmoituksen jättämisen jälkeen.[...]
Ilman sarvia ja hampaita, D15 on ollut by far työläin muutostyöprojekti koko linjasaneerauksessa
toistaiseksi, nyt on aika vetää kokonaisuus määrämuotoisesti kasaan, siten, että ilmoitat mitä
kaikkea asunnossa aiotaan teettää"Väsynyt ei paljoa enempää tarvitse bensaa liekkeihinsä. Isännöitsijä sai tulisen vastineen. Itku tulee siitä voimattomuudesta tällaisten pikku-pomojen edessä, joilla ei ole mitään oikeaa päätösvaltaa mihinkään, niin käyttävät sitä sitten kiusallaan meikäläiseen. Ensin isännöitsijä ei kerro mikä prosessi on muutostöiden hyväksymisen suhteen. Nyt sitten kritisoidaan, etten lukenut hänen ajatuksiaan. Tällaiselle ihmistyypille on muuten nimiäkin: koulukiusaaja, työpaikkakiusaaja, narsisti, vallan väärinkäyttäjä... Olisipa kamalaa olla tällaisen ihmisen kollega - valitettavasti heitä on työpaikoilla vielä paljon, onneksi määrä on vähenemään päin. Isännöitsijä näkyy myös unohtaneen kuka on asiakas ja kuka hänenkin palkkansa maksaa.
Onnistuneet valinnat elämässäni ja tarinan opetus: Onneksi en valinnut rakennusalaa omaksi alakseni. Se lienee helvetillinen ala - finanssiala on paljon leppoisampaa, eikä ainakaan meidän työpaikalla ole tällaista kiusaamista. Sääliksi käy niitä urakassa mukana olevia, jotka joutuvat työskentelemään isännöitsijämme kanssa.
En viitsi tässä mainita syyllisiä nimeltä, mutta mielelläni vinkkaan privaatisti keitä nämä osapuolet ovat, ettei kukaan vaan missään tapauksessa mene tekemään mitään diilejä heidän kanssaan.
Hyvät uutiset ovat, että urakka etenee kuitenkin täysin aikataulussaan. Asuntomme osalta ei ole odotettavissa lisätöistä aiheutuvaa haitta-ajan (siis evakon) pitenemistä.
Laattakauppiaan agentti otti ja kuoli, joten emme saa mustaa pyöreää mosaiikkia yksityiskohtaan kylpyhuoneessa. Päivän vastoinkäymisten jälkeen tämä nauratti ja itketti yhtäaikaa. Kepeät mullat!
jaksuja!
ReplyDeleteKiits!
ReplyDelete